sunnuntai 13. joulukuuta 2015

4.11

Tänään oli ihan perus päivä eikä mitään ihmeellistä. Rullakoita kuskailtiin Lahden keskustaan. Tänään kuski myös näytti monissa mäissä miten voi lähteä pelkällä kytkimellä.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

11.12

Tänään oli työssäoppimisen viimeinen päivä. Rullakkoja vietiin Lahteen Heinolaan. Ennen Heinolaan lähtöä piti vielä käydä vaihtamassa autoa. Päästiin tänään vähän aikaisemmin kun kuskille tuli omia menoja.

10.12

Tänään vietiin taas rullakkoja Hollolaan, Lammille ja Heinolaan. Tänään tukulla alkoi olla jo tungosta, kun joulurullakot täyttivät kaikki käytävät.

9.12

Tänään oli ihan perus päivä. Vietiin tavaraa Heinolaan ja Lahteen. Kun tultiin Heinolasta niin käytiin samalla hakemassa Mittametallilta lavoja. Pääsin siinä harjoittelemaan Roclan käyttöä.

maanantai 7. joulukuuta 2015

4.12

Tänään vietiin taas rullakkoja Lahteen ja Heinolaan. Tänään sain ensimmäistä kertaa suunnitella ajoreittimme. Kävimme aamulla viemässä ensimmäisen kuorman Lahden keskustaan ja toisen Jalkarantaan ja Messilään.

torstai 3. joulukuuta 2015

3.12

Tänään vietiin taas rullakkoja Lahteen ja Heinolaan. Päivä oli ihan normaali ja leppoisa. Kiirrettä ei ollut. Päivä venähti taas vähäsen, mutta ei se mitään.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

2.12

Tänään Wallenius ei ollut ajamassa Heinolan autoa, joten hyppäsin Heikkisen kyytiin. Päivä oli melko leppoisa ja kiirrettä ei ollut. Tänään vein 1.kertaa kokonaisen rullakon ravintolaan ja kuittasin palautukset.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

27.11

Tänään vietiin taas rullakoita aamupäivällä Lahteen ja iltapäivällä Heinolaan. Työpäivä venyi melko pitkäksi, koska Heinolassa oli uusia paikkoja joita jouduimme etsimään ja kun olimme tulossa takaisin Lahteen saatiin vielä lisää hommia.

perjantai 27. marraskuuta 2015

6.11

Tänään vietiin rullakkoja ympäri Lahtea. Päivä oli melko samanlainen kuin muut tähän asti. Uutena asiana tuli pakastekontit.

torstai 26. marraskuuta 2015

26.11

Tänään jaettiin rullakoita Lammille, Hollolaan ja Lahteen. Aamulla tuli jo aika kiirre, kun herätyskello ei toiminut ja heräsin 30 min ennen töiden alkua. Muuten päivä sujui ihan hyvin. Tukusta sai taas ilmaisia maistiaisia :)

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

20.11

Tänään vietiin rullakkoja Lahteen ja Heinolaan. Hissit temppuilivat tänään meille ja eräs hissi oli niin hidas että kerkesin kuvankin ottamaan.

25.11

Tänään vietiin taas rullakkoja Lahteen ja Heinolaan. Päivä oli aika leppoisa. Tänään lastasin 1.kertaa auton kokonaan yksin.

torstai 19. marraskuuta 2015

30.10

Tänään veimme elintarvikerullakoita Lahteen ja Ahtialaan, esim. Pitserioihin. Opin myös etsimään pakkasesta tuotteita. Päivän loppua kohden ihmisiltä rupesivat liikennesäännöt unohtua ja sen kyllä huomasi....

19.11

Tänään ajeltiin rullakoita Lammille, Heinolaan ja Lahteen. Tänään oli vähän kiireellisempi päivä, mutta ei ollut paha päivä. Heinolasta palatessamme kävimme hakemassa pari lavaa ja toimme ne Ph:n varastolle.

18.11

Tänään vaihdoimme Halidin kanssa autoja ja lähdin Samin kanssa Heinolaan. Päivä oli aika leppoisa eikä ollut missään vaiheessa kiirettä. Pääsin myös kokeilemaan ''pässillä'' ajamista.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

13.11

13.10 Jälleen kuskailtiin rullakkoja lähinnä Lahden keskustaan. Työpäivä venyi melko pitkäksi, kun jouduimme vielä käymään Heinolassa päivän lopussa.

12.11

12.10

Tänään jatkui sama rullakkojen kuskaaminen. Perälauta temppuili taas :). Kävimme Lahdessa, Vääksyssä ja Padasjoella.

11.11

11.10

Tänään jatkoimme rullakkojen kuskausta ympäri Lahtea. Paikat olivat lähes samat kuin 2 viikkoa sitten

torstai 5. marraskuuta 2015

5.11

5.11
Tänään aloitimme klo 6.15 viemällä elintarvikerullakkoja Lahden aterian toimipisteisiin. Teimme tätä noin puoleen päivään asti, tämän jälkeen jatkoimme rullakkojen kuskaamisella Nastolaan. Ongelmittakaan ei selvitty, kun auton perälauta päätti lopettaa toimintansa :)

torstai 29. lokakuuta 2015

29.10

29.10 Tänään työssäoppiminen jatkui rullakoiden kuljetuksella. Tänään pääsin jo tekemään muitakin hommia ja työtehtävät sujuivat jo paremmin:) Ajoimme myös tänään käymään Vääksyssä ja Padasjoella, Lahden lisäksi.

28.10

28.10 Aloitin työssäoppimisen PH-kuljetuksessa tänään. Pääsin heti aamulla etsimään Kespron varastosta oikean nimisiä rullakkoja, joita sitten lastasin autoon ja kuljetimme ympäri Lahtea. Työpäivä alkoi puoli seitsemän ja loppui puoli kolme.